Saavumme pieneen kylään nimeltà Urbisaglia kello 19.30 illalla. Mitä tehdä? Risto lähtee metsästämään tyynyn paikkaa. Baari, B & B paikka täynnä. Ystävällinen, humaani baarinpitäjä ottaa listan ja soittaa 10 eri paikkaan. Niente. Ei onnista. Paikalla istuneet miehet ihmettelevät, come es possibile. Täytyyhän jostain paikka löytyä. Paikalla istunut nuori mies sanoo, jotta no problem. Äitini varmaan voi antaa teille huoneen. Vain yksi soitto. Odotamme. Hetken päästä paikalle ilmestyy pieni Fiat, jossa äiti ja poika istuvat. Pyytävät mukaansa. Ajamme pientä tietà pitkin kylän ulkopuolelle. Minkähänlaiseen huoneeseen päädymme?
No tähdet ovat tänään kohdallaan. Kaarramme upealle puiden reunustamalle kujalle. Edessämme on vanha kivirakennus, entisöity vanha maalaistalo, ruusutarhat, ihastuttava puutarha. Olemme saapuneet agriturismo Villa Bicen pihalle. Paikka on kuin unelma ja me ainoat asiakkaat. Äiti avasi agriturismon meitä varten. Pitsiverhot, peitot, rautasängyt.
Tarkkaan mietityt yksityiskohdat. Aamiainen tarjotaan salissa. Aamukävelyllä tapasimme Giulion, 85 vuotiaan miehen viikate olalla. Hän on kerännyt paitansa hihaan alkukesän ensimmäiset kirsikat. Kevät on ollut viileä ja kirsikoiden kypsyminen on vähän viivästynyt. Giulio kutsuu meidät sisään kotiinsa, pesee kirsikat ja juttelee mukavia, naurun ryppyjä silmissään.
