tiistai 22. kesäkuuta 2010

In casa - kotona jälleen



Matka on nyt takanapäin. Olemme jälleen kotosalla. Hieno tunne oli tulla takaisin ja nähdä oma kotipiha. Aikamoisen rehevää. Kun lähdimme tulppaanit olivat juuri kukkimaisillaan. Nyt kaikki perennat olivat heränneet unestaan ja tietysti voikukat rehottivat iloisesti. Muutos on suuri ja on jännittävä nähdä miten kasvu tapahtuu ja täysin ilman meitä. Ruusut, kirsikkapuu, särkynyt sydän ja kaikki muut toivottivat meidät tervetulleiksi.


Tuntuu ihan kivalta kun ei tarvitse joka päivä liikkua, pakata, suunnitella. Olemme palanneet omiin rutiineihin, jotka yllätys yllätys rutiinit helpottavat elämää. Ruokailu menee rutiinilla, Niilo ymmärtää mitä muut juttelevat... Pyykinpesu on kovin yksinkertaista ja helppoa.


Tulen nyt jatkossa kirjoittamaan ja täydentämään tätä matkablogia. Nimittäin alunperin ajattelin, että olisi helppo löytää internet kahviloita joka paikasta. Näin ei sitten ollutkaan. Pidimme lomaa myös tietokoneesta emmekä kantaneet mukanamme läppäriä. Useamman hetken vietin hakien internet yhteyttä. Parhaimmillaan 1 tunti maksoi 5 euroa. Mutta suhteellisen hyvin sain kirjoitettua kuitenkin. Ja täytyy myöntää että meille teki niin hyvää olla erossa tietokoneesta, televisiosta, uutisista ja radiosta noinkin pitkä aika. Informaatioähkyä siis välteltiin ja huomasin taas kerran miten paljon nämä viestimet aikaa syövät.

Joten täydennän ja lisään tekstiä vähitellen.

Nyt menen puutarhapuuhiin Niilon kanssa.