Matkan viimeinen etappi on palata ystävien luo Milanon lähelle. Kun astumme sisään tuttuun taloon tuntuu ihan epätodelliselta. Yli kuukausi on vierähtänyt hetkessä. Siltä ainakin tuntuu.
Niilo 4 vuotias seikkailija on valmis palaamaan takaisin. Hän on tehnyt matkastamme ainutlaatuisen. Lapsen silmin maailma on jännittävä. Itse ei jaksa enää innostua junista, metrolla matkustamisesta, mini metrosta, bussista. Varsinkin junista tuli tärkeitä pienelle matkamiehelle. Miltä laiturilta juna lähtee ja minkälainen juna tällä kertaa.
Niilon maailmankuva laajeni kertaheitolla. Erilaisuus on se rikkaus, josta voi ammentaa. Puhumme eri kieliä, toimimme eri tavalla, asumme erilaisissa paikoissa. Ja samaan aikaan on olemassa niin monta asiaa, jotka meitä yhdistää.
Aamusella lähdemme kävelemään lähikaupungin markkinoille. Niilo kävelee jo tottuneeseen tyyliin ketterästi pitkiäkin matkoja, jutellen ja laulellen. Kuinkahan monta kilometriä on jo takanapäin tällä matkalla. Nytkin on kuuma ja hiostava ilma. Pienen kaupungin kadut on täyttyneet kaupustelijoista. Vaatteita, kenkiä, kaikenlaista tavaraa ja tietysti runsas hedelmä, kala, juustovalikoimat.
Iltapäivällä poikkeamme Mauron kanssa Camnagon erboleriassa, eli yrtteihin erikoistuneessa kaupassa. Pikkutaivas minulle joka olen kiinnostunut yrttien käytöstä ruuanlaitossa ja aion kotiin palattuani laittaa taas oman pienen yrttimaani.
Ostin kuivattua minttua, fenkolia, appelsiinin kuorta ja yrttiteetä kotiin tuomisiksi. Olisin voinut viettää butiikissa pidemmänkin ajan. Parantavien yrttien maailma on kiehtovaa.
Veimme Mauron äidille markkinoilta tuoreita kukkia. Bruna halusi, että kukat vietäisiin hautausmaalle jos se meille vain sopii. Siis hautausmaalle.
Onpas vaikuttava näky. Suurin osa haudoista on kivisiä hautapaaleja myös koko hauta on kiveä. Kaikkien hautojen kivissä on kuva vainajasta. Haudoilla on paljon kukkia. Mauron sisar Saveria kuoli auto-onnettomuudessa Portugalissa vuosia sitten. Saverian hauta on hyvin kaunis, koskettava. Siinä on Saverian kuva sekä kuva hänestä ja poikaystävästä, jotka molemmat menehtyivät onnettomuudessa. Mauro vaihtaa kukat ja tekee ristinmerkin lähtiessään.
Sitten menemme Mario Radicen haudalle. Hauta on vaatimattomampi, kuva Mariosta ja kauniit kukat. Muistelemme hetken Mauron isää. Lähtiessä Mauro koskettaa kädellään isänsä kuvaa ihan kuin silittäen häntä ajatuksissaan. Valtavan kaunis ele. Kuolleet ovat vahvasti läsnä tässä elämässä.
Lähellä on nuoren tytön ja pojan hauta. He kuolivat moottoripyöräonnettomuudessa. Hautakivessä on pariskunnan kuva. Haudan päällä on myös messinkilaatta, jossa lukee kaverit baarista muistavat.
Lounaaksi Mauro loihtii meille pastaa ja illalla syömme suuremmalla joukolla pizzaa, hyvää sellaista. Kerromme matkan käänteistä innokkaalle yleisölle. Yli 80 vuotias Mamma Radice jaksaa seurata mukana. Niilo melkein nukahtaa pizzan ääreen.
Illalla ennen nukahtamista mietin olenko onnellisempi tämän matkan jälkeen.
Kyllä olen, olen ihmisenä rikkaampi.
Olen myös ensimmäistä kertaa päässyt näyttämään neljä vuotiaalle tätä suurta maailmaa.
Toisenlaista elämää saman auringon alla. Hänenkin maailmaansa mahtuu nyt enemmän kokemuksia ja itse poimittuja simpukoita, suolaisen sinisen Adrianmeren aaltoja. Se on ehkä kaikkein tärkeintä.
Matkamuistoja on paljon. Lukemattomia kohtaamisia, pieniä kujia, pehmeää auringonpaistetta, hyvää kahvia, naurua, puhetta. Allegria. Leppoisia hetkiä, joita lähdimme metsästämään.
Suunnitelmissa tämä matka oli erilainen. Ajattelimme, että kaipaamme pysähtymistä,
etäisyyden ottamista, oman elämän arviointia toisesta näkökulmasta.
Käytännössä matka oli ulkonaoloa päiväkausia,
kävelyä,
näkemistä,
kuulemista,
tuntemista,
maistamista.
Halusimmekin kokea paljon, liikkua paljon, nähdä vielä mutkan taakse ja sitten pysähtyä.
