Siitä on niin pitkä aika kun viimeksi istuin "etelän meren" äärellä. Tällä kertaa meri on Adrianmeri. Edellisellä kerralla se oli Välimeri. Sanoin en osaa tarkasti kuvailla mitä ihmeellistä tuossa meressä ja sen läheisyydessä on. Asummehan itsekin ihan meren äärellä ja ikkunasta näkyy merenlahti. Jotain taikaa meressä on. Avaruus, yhteys, silta - muuhun maailmaan. Valitsimme rantakaupungin tarkkaan. Ranta on yksi kauneimmista, missä olen ollut.
Villa Teta majoituspaikkana hipoo täydellistä rantahuvilaa. Matkustamme sesongin ulkopuolella eli muita maailmalta tulleita turisteja on hyvin vähän, joten pääsemme näkemään rantaelämää arkisissa olosuhteissa. Viikonloppuna rannalla on paljon väkeä, perheitä, italialaisia auringonpalvojia. Viikolla rannalla on vain muutama ihminen.
Aamut ovat parhaita. Teen pitkiä aamulenkkejä muiden lenkkeilijöiden joukossa. Seitsämältä aamulla on raikasta, aurinko ei ole vielä hehkuttanut rantahiekkaa kuumaksi. Kävelen ihan vesirajan tuntumassa, simpukat murenevat jalkojeni alla. Vanhemmat naiset kävelevät mekoissaan sääret paljaana vesirajassa. Muutama ihminen kerää simpukoita kauempana. Kalastajat selvittävät verkkojaan. Jotkut ihmiset kävelevät paljain jaloin. Meren sininen väri heijastuu taivaan vaaleampaan sineen.
Koko ranta on täynnä eri nimisiä vaaleita ravintolarakennuksia. Jokaisella baarilla on omat auringonvarjonsa ja tuolinsa. Aamuisin otetaan muovisuojat pois varjojen ympäriltä ja hiekka puhdistetaan. Joka aamu simpukat kerätään vesirajasta. Ranta on siisti ja puhdas. Joku jopa möyhentää hienonhienoa hiekkaa tasaiseksi, aallon näköisiksi kuvioiksi. Lapsille on omat muoviset leikkipaikkansa, koripallokentät, lentopallokentät täyttyvät iltapäivällä pelaajista.
Menemme päivittäin Guidon baariin ja vuokraamme häneltä aurinkotuolin. Pikkuhiljaa tuntuu jo kotoiselta mennä tervehtimään Guidoa, leikkiä rantahiekassa ja pulahtaa vilvoittavaan veteen.
