Sirolo - kylä kukkulalla

Paikallisuus on arvo ja kiinnostuksemme kohde. Mikä tekee paikasta erityisen? Tänä sunnuntai aamuna istun puistonpenkillä Sirolossa, pienessä Marchelaisessa rantakaupungissa. On aamu ja päivästä tulee taas aurinkoinen.

Risto ja Niilo ovat rannalla uimassa. Katselen alas korkealta mäeltä alas merelle. Näköala on huikaisevan kaunis. Ohikiitävät veneet jättävät valkoisia aaltoja veteen. Kirkkaan keltaiset kukat nauravat auringolle.

Ihmisiä kokoontuu tähän pienen kylän keskustaan näköalapaikalle. Kirkkaisiin pyöräilyasuihin, keltainen, punainen, vihreä, sonnustautuneet pyöräilijät ovat nousseet jyrkkää mäkeä pitkin ihailemaan tätä upeaa maisemaa. Sunnuntai on pyöräilypäivä.

Sirolo sijaitsee lähellä Anconaa, Marchen rivieralla. Olemme viettäneet täällä viikonlopun. Vanhemmat miehet takanani istuvat puistonpenkillä ja juttelevat. 50 vuotinen avioliitto on takana ja hyvin sujuu ... Joskus ymmärrän kaiken mitä puhutaan, toisinaan en mitään. Puhun espanjaa ja se helpottaa hiukan ymmärtämistä.

Kirkonkellot alkavat soida kovaa, kello on 10.30. Ihmisiä kiiruhtaa kirkkoon juhlavaatteissaan, kaikenikäisiä, ovella on ruuhkaa. Vanha rouva tuulettaa ikkunasta päiväpeittoa, vihreää, kukikasta ja tarkkailee uteliaana keskusaukion tapahtumia. Kosteus tässä merenrantakylässä on huikea. Tuntuu, että kaikki vaatteet kostuu hetkessä eikä pyykki kuivu.

Ympärilläni on italialaisia turisteja. Mikähän meitä matkailijoita kiehtoo siinä, että digikamerat räpsivät kuvia aiheesta minä ja kaunis maisema taustalla. Pikkupoika juoksee karkuun kovaa vauhtia. Isä ottaa pojan kiinni ja läpsäyttää takapuoleen antaen pojalle kovaäänisen saarnan. Pieni tyttö kauniissa sinisessä röyhelömekossa ja tähtiaurinkolaseissa tepastelee ohi. Kirkon ovella on jatkuva trafiikki, taidanpa pistäytyä sisään. Täälläpäin vietetään leppoisaa sunnuntaita.

Oma pieni terassi auringossa.

Olen täpötäydessä kirkossa, korkeat kupolit, kauniita kattokruunuja. Kirkkaat valonheittimet syttyvät ja häikäisevät silmiä. Edessä seisova puku päällä hikoileva herra vilvoittaa kasvojaan kirkollissanomilla. Tasaisin välein joku sihisee edessä alttarilla hiljaisuuden merkiksi. Kaikki odottavat ja puheensorina on kova. Pääovet avautuvat. Mitähän täällä tapahtuu? Ihmisiä tulee koko ajan sisään, he kastavat sormensa oven vieressà olevaan maljaan ja tekevät ristinmerkin.
Nyt sali hiljenee. Neitsyt Marian patsaan pään ympärillä on led lamppuja sädekehänä. Nojaan kylmään kirkon seinään ja nyt puhe alkaa. Trinidadia juhlitaan, yhteytt rakkauteen. (Vapaa käännökseni) Harmaahiuksinen nainen puhuu mikrofoniin alttarilla. Kameramiehet seisovat alttarin vieressä. Pieni kulkue papin johdolla kulkee alttarille ja laulu alkaa ... Lähden ulos sillà sisällä on niin kuuma. Jatkan puistossa auringonpaisteessa lempiharrastustani ihmisten tarkkailua.

Kaikenikäisiä, kauniisti puettuja lapsia, pariskuntia rupattelemassa. Eräskin isä seisoo tuolla häikäisevän valkoisissa housuissaan, kirkkaan oranssi T-paita päällä, trendikkäät suuret aurinkolasit päässä, tarkasti leikatut tyylitellyt viikset. Hän pitää kädestä tytärtään, joka on puettu valkoiseen prinsessamekkoon ja lakerikenkiin.

Sirolossa laskeudumme ja kipuamme jyrkkää rinnettä alas ja ylös uimarannalle. Ranta on hyvin kaunis ja nautimme ensimmäistä kertaa tästä merenranta elämästä. Niilo onkin hyvin innokas meren ystävä, onhan hänen sukunimensä Ranta.