Tänään kaikki hyvin

Olemme palanneet arkeen. Hyvään kesäpäivien arkeen. Lueskelen lehtiä ja teen puutarhatöitä. Luvassa on hellepäiviä. Kohta menen maalaamaan aitaa...

Ne pienet ja niin tärkeät arkiset asiat heti aamusta lähtien.

Hyvin nukuttu yö.

Hyvä maitokahvi odottamassa aamusella,

päivän lehti,

aamupuuro mustikoilla.

Aurinko ja alkava päivä,

lapsen aamuinnostus,

pyörällä menoksi ...

Arvokkaita asioita ihan itselle.

In casa - kotona jälleen

Matka on nyt takanapäin. Olemme jälleen kotosalla. Hieno tunne oli tulla takaisin ja nähdä oma kotipiha. Aikamoisen rehevää. Kun lähdimme tulppaanit olivat juuri kukkimaisillaan. Nyt kaikki perennat olivat heränneet unestaan ja tietysti voikukat rehottivat iloisesti. Muutos on suuri ja on jännittävä nähdä miten kasvu tapahtuu ja täysin ilman meitä. Ruusut, kirsikkapuu, särkynyt sydän ja kaikki muut toivottivat meidät tervetulleiksi.

Tuntuu ihan kivalta kun ei tarvitse joka päivä liikkua, pakata, suunnitella. Olemme palanneet omiin rutiineihin, jotka yllätys yllätys rutiinit helpottavat elämää. Ruokailu menee rutiinilla, Niilo ymmärtää mitä muut juttelevat... Pyykinpesu on kovin yksinkertaista ja helppoa.

Tulen nyt jatkossa kirjoittamaan ja täydentämään tätä matkablogia. Nimittäin alunperin ajattelin, että olisi helppo löytää internet kahviloita joka paikasta. Näin ei sitten ollutkaan. Pidimme lomaa myös tietokoneesta emmekä kantaneet mukanamme läppäriä. Useamman hetken vietin hakien internet yhteyttä. Parhaimmillaan 1 tunti maksoi 5 euroa. Mutta suhteellisen hyvin sain kirjoitettua kuitenkin. Ja täytyy myöntää että meille teki niin hyvää olla erossa tietokoneesta, televisiosta, uutisista ja radiosta noinkin pitkä aika. Informaatioähkyä siis välteltiin ja huomasin taas kerran miten paljon nämä viestimet aikaa syövät.

Joten täydennän ja lisään tekstiä vähitellen.

Nyt menen puutarhapuuhiin Niilon kanssa.

Camnago - ystävien luona

Matkan viimeinen etappi on palata ystävien luo Milanon lähelle. Kun astumme sisään tuttuun taloon tuntuu ihan epätodelliselta. Yli kuukausi on vierähtänyt hetkessä. Siltä ainakin tuntuu.

Niilo 4 vuotias seikkailija on valmis palaamaan takaisin. Hän on tehnyt matkastamme ainutlaatuisen. Lapsen silmin maailma on jännittävä. Itse ei jaksa enää innostua junista, metrolla matkustamisesta, mini metrosta, bussista. Varsinkin junista tuli tärkeitä pienelle matkamiehelle. Miltä laiturilta juna lähtee ja minkälainen juna tällä kertaa.

Niilon maailmankuva laajeni kertaheitolla. Erilaisuus on se rikkaus, josta voi ammentaa. Puhumme eri kieliä, toimimme eri tavalla, asumme erilaisissa paikoissa. Ja samaan aikaan on olemassa niin monta asiaa, jotka meitä yhdistää.

Aamusella lähdemme kävelemään lähikaupungin markkinoille. Niilo kävelee jo tottuneeseen tyyliin ketterästi pitkiäkin matkoja, jutellen ja laulellen. Kuinkahan monta kilometriä on jo takanapäin tällä matkalla. Nytkin on kuuma ja hiostava ilma. Pienen kaupungin kadut on täyttyneet kaupustelijoista. Vaatteita, kenkiä, kaikenlaista tavaraa ja tietysti runsas hedelmä, kala, juustovalikoimat.

Iltapäivällä poikkeamme Mauron kanssa Camnagon erboleriassa, eli yrtteihin erikoistuneessa kaupassa. Pikkutaivas minulle joka olen kiinnostunut yrttien käytöstä ruuanlaitossa ja aion kotiin palattuani laittaa taas oman pienen yrttimaani.

Ostin kuivattua minttua, fenkolia, appelsiinin kuorta ja yrttiteetä kotiin tuomisiksi. Olisin voinut viettää butiikissa pidemmänkin ajan. Parantavien yrttien maailma on kiehtovaa.

Veimme Mauron äidille markkinoilta tuoreita kukkia. Bruna halusi, että kukat vietäisiin hautausmaalle jos se meille vain sopii. Siis hautausmaalle.

Onpas vaikuttava näky. Suurin osa haudoista on kivisiä hautapaaleja myös koko hauta on kiveä. Kaikkien hautojen kivissä on kuva vainajasta. Haudoilla on paljon kukkia. Mauron sisar Saveria kuoli auto-onnettomuudessa Portugalissa vuosia sitten. Saverian hauta on hyvin kaunis, koskettava. Siinä on Saverian kuva sekä kuva hänestä ja poikaystävästä, jotka molemmat menehtyivät onnettomuudessa. Mauro vaihtaa kukat ja tekee ristinmerkin lähtiessään.

Sitten menemme Mario Radicen haudalle. Hauta on vaatimattomampi, kuva Mariosta ja kauniit kukat. Muistelemme hetken Mauron isää. Lähtiessä Mauro koskettaa kädellään isänsä kuvaa ihan kuin silittäen häntä ajatuksissaan. Valtavan kaunis ele. Kuolleet ovat vahvasti läsnä tässä elämässä.

Lähellä on nuoren tytön ja pojan hauta. He kuolivat moottoripyöräonnettomuudessa. Hautakivessä on pariskunnan kuva. Haudan päällä on myös messinkilaatta, jossa lukee kaverit baarista muistavat.

Lounaaksi Mauro loihtii meille pastaa ja illalla syömme suuremmalla joukolla pizzaa, hyvää sellaista. Kerromme matkan käänteistä innokkaalle yleisölle. Yli 80 vuotias Mamma Radice jaksaa seurata mukana. Niilo melkein nukahtaa pizzan ääreen.

Illalla ennen nukahtamista mietin olenko onnellisempi tämän matkan jälkeen.

Kyllä olen, olen ihmisenä rikkaampi.

Olen myös ensimmäistä kertaa päässyt näyttämään neljä vuotiaalle tätä suurta maailmaa.

Toisenlaista elämää saman auringon alla. Hänenkin maailmaansa mahtuu nyt enemmän kokemuksia ja itse poimittuja simpukoita, suolaisen sinisen Adrianmeren aaltoja. Se on ehkä kaikkein tärkeintä.

Matkamuistoja on paljon. Lukemattomia kohtaamisia, pieniä kujia, pehmeää auringonpaistetta, hyvää kahvia, naurua, puhetta. Allegria. Leppoisia hetkiä, joita lähdimme metsästämään.

Suunnitelmissa tämä matka oli erilainen. Ajattelimme, että kaipaamme pysähtymistä,

etäisyyden ottamista, oman elämän arviointia toisesta näkökulmasta.

Käytännössä matka oli ulkonaoloa päiväkausia,

kävelyä,

näkemistä,

kuulemista,

tuntemista,

maistamista.

Halusimmekin kokea paljon, liikkua paljon, nähdä vielä mutkan taakse ja sitten pysähtyä.

Pesaro - matkan varrella

Viimeinen pysähdys ennen Milanoon palaamista on Pesaro rantakaupunki Marchessa. Monien turistien rantalomakohde. Tämäkin kaupunki yllätti meidät ainutlaatuisella ilmapiirillään.

Se tavallinen lähestymistapa kaupunkiin. Junalla Porto San Giorgiosta rantaviivaa pitkin Pesaroon. Kuumuutta on yli 30 astetta, joten todellinen kesä on alkanut. Monet täällä odottivatkin, että koska se oikea kuuma kesä alkaa. Juna-asema, yksi niistä monista. Missä keskusta? Kävelymatkan päässä. Italialaiset ovat aikamoisen optimistisia etäisyyksien suhteen. 200 metriä on niin suhteellinen käsite.

Vedämme laukkujamme keskustaan. Kuuma on. Istahdamme kahvilaan ja minä lähden metsästämään - jo tavan mukaan - majapaikkaa. Kyselen missä on turistitoimisto. Rannalla ja kiinni koska on siesta-aika. Missä on hotellit. Rannalla, keskustassa hotelleja ei ole. No taivallan polttavan auringon alla kohti rantaa. Matka tuntuu pitkältä. Kaupungin keskusta on hyvin viihtyisä, kauniita kivitaloja, pieniä kujia, Piazza di Popolo, polkupyöriä, liikkeitä...

Saavun rantaan - turistien "lepokotiin". Isot hotellit, leveä rantabulevardi. Kyselen kolmesta hotellista huoneiden hintaa, yksi niistä on korkea betonimöhkäle. Valitsen kolmannen Carneval hotellin, jossa iäkkäät italialaiset turistit viettävät rantalomaansa. Haen matkakaverini kahvilasta ja köpöttelemme hotelliin.

Lähden tutustumaan Pesaroon. Ihastun heti. Keskustassa autoilu on kielletty, pyörät huristavat ohitseni. Pyöriä on kaikkialla, Adriatico nimisiä kaunokaisia parkkeerattu kaduille. Kävellessä saa olla tarkka ettei jää jalkoihin. Mietin, mitä se käytännössä tarkoittaa kun tehdään poliittisia päätöksiä autoilun rajoittamisesta.

Käytännössä merkitys on suuri, koko kaupunkikuva muuttuu. Inhimillisemmäksi, viihtyisäksi, minun mielestä ihastuttavaksi. Siis pyöräilyn kannattaja kun olen. Pesaro on ensimmäinen todellinen pyöräilyn mekka, jossa olen käynyt. Toki Kööpenhaminassa pyöriä löytyy paljon. Mutta se rauhallinen hiljaisuus joka keskustassa on keskellä illan vilkkainta hetkeä. Todellista leppoistamisen tekniikkaa eikä pelkkää puhetta siitä miten asioiden pitäisi kenties olla.

Mitä kohtaan tässä paikassa. Pieniä viehättäviä liikkeitä, pitkän holvikäytävän, jossa kauniit vanhat lyhdyt riippuvat katosta. Ihmisiä, ihmisiä, vilkkaita ihmisiä, puhetta, naurua, kohtaamisia kadunkulmissa. Kauneutta kaikkialla, silmille nähtävää, sielulle virikettä.

Hedelmätori täynnä kypsiä hedelmiä. Ruokakauppa, jossa myydään valmiita ruoka-annoksia, juustoja, makkaraa, kinkkua, pastaa. Syömme illallisen tässä paikassa ja voi tätä makujen sinfoniaa. Arkiruuan aatelia. Niilo popsii vesimelonia jälkiruokana suu ja posket vesimelonin punaisina. Onnellinen pieni mies. Hän on jo tottunut tämän maan makumaailmaan ja syö tyytyväisenä gnocchi annostaan.

Takaisin kävelemme illan pehmeässä lämmössä. Aidanraoista kurkistelen upeita puutarhoja. Kaikki on niin runsasta, kukkien värit, kukkivat puut. Niilo piipahtaa karusellissa, sellaisessa vanhanaikaisessa oikeanlaisessa. Pää menee ihan pyörälle niin jännää on.

Hotellissa ihmettelemme alla vellovaa turistikatua, ääniä ja välkettä. Tuntuu kuin olisimme tulleet jostain kaukaa. Suurimman osan ajasta olemme olleet ainoat matkalaiset majataloissa. Tällaisia turistien lepopaikkoja emme ole aiemmin kohdanneet.

Kulkureittimme alkaa kiertyä kohti päätepysäkkiä ja mieli jo arvio näkemäänsä ja kokemaansa. Tällä kertaa olemme olleet retkellä keskellä keski-Italiaa, italiankielen ympäröimänä. Huomaan, että ymmärrän entistä paremmin tätä kieltä, olenhan sitä kuunnellut jo kuukauden verran.

Italian tilkkutäkki

Italiassa alueellinen jako eri maakuntien välillä on hyvin selvää. Suuretkin alueelliset erot ovat osa italialaista kulttuuria. Paikkakuntasidonnaisuus on suurta. Italialaiset eivät välttämättä matkusta tai liiku omassa maassaan suurin joukoin. Se paikka, jossa asutaan on Hyvää Italiaa.

Muinaisen kreikkalaisen filosofian perusidea on se, että kenelläkään ei ole etuoikeutta totuuteen; oikeudenmukaiseen tulokseen päästään vain vertaamalla eri näkökulmia keskenään. Tarkastelen Italiaa turistin näkökulmasta ja tiedostan sen, miten minun "totuuteni" on niin suhteellista. Lyhyelläkin vierailulla vertailu eri alueiden välillä on mahdollista ja on mahdollista nähdä monikulttuurisuus Italian sisällä.

58 miljoonaan italialaiseen mahtuu monenmoista vipeltäjää. Italiahan on portti läntiseen Eurooppaan. Adrianmeren toinen puoli oli pitkään rautaesiripun takana ja sen avauduttua on suuret pakolaisvirrat rantautuneet Italiaan. Laittomia siirtolaisia on valtavat määrät. Turisti näkee muualta tulleet marginaaliryhmänä. Myymässä tavaraa rannalla, rihkamanmyyjät kadulla, kauppojen edustalla. Työluvan saaneet siirtolaiset siivoavat hotelleissa, venäläiset naiset ovat kotiapulaisina, aasialaiset lastenhoitajina. Kovin monta kiinalaista ravintolaa emme näe.

Italian sisäinen monikulttuurisuus näkyy monessa asiassa. Paikkakunta rakkaus on suurta. Erilaisuus maan sisällä on suurta. Erään tulkinnan mukaan Pohjois-Italia luokitellaan tehokkuuden kehdoksi, saksalaistyyliseksi kiireen pesäksi, jossa on suunnattomat ympäristö-ongelmat. Etelä-Italia on köyhä, vaarallinen, järjestäytymätön paikka. Keski-Italia on jossain tässä välissä. Eli siis paras paikka asua...

Puhumattakaan murre-eroista, käytetyn kielen variaatioista. Moni osaa imitoida ja karrikoida roomalaisten puhetapaa, sisilialaisia. Junalla matkaamme ohi kuuluisien paikkojen, siis ruuastaan kuuluisien... Modenan viinietikka, Chiantin viinialue, Parman kinkku, Emilio Regionan parmesaanijuusto. Kaikki maailman parhaita. Napolissa tehdään Italian parasta pizzaa. Mikään ei voita Marchen lasagnea. Pohjoisen risotot, Sisilian appelsiinit...

Rantaelämää Adrianmerellä

Siitä on niin pitkä aika kun viimeksi istuin "etelän meren" äärellä. Tällä kertaa meri on Adrianmeri. Edellisellä kerralla se oli Välimeri. Sanoin en osaa tarkasti kuvailla mitä ihmeellistä tuossa meressä ja sen läheisyydessä on. Asummehan itsekin ihan meren äärellä ja ikkunasta näkyy merenlahti. Jotain taikaa meressä on. Avaruus, yhteys, silta - muuhun maailmaan. Valitsimme rantakaupungin tarkkaan. Ranta on yksi kauneimmista, missä olen ollut.

Villa Teta majoituspaikkana hipoo täydellistä rantahuvilaa. Matkustamme sesongin ulkopuolella eli muita maailmalta tulleita turisteja on hyvin vähän, joten pääsemme näkemään rantaelämää arkisissa olosuhteissa. Viikonloppuna rannalla on paljon väkeä, perheitä, italialaisia auringonpalvojia. Viikolla rannalla on vain muutama ihminen.

Aamut ovat parhaita. Teen pitkiä aamulenkkejä muiden lenkkeilijöiden joukossa. Seitsämältä aamulla on raikasta, aurinko ei ole vielä hehkuttanut rantahiekkaa kuumaksi. Kävelen ihan vesirajan tuntumassa, simpukat murenevat jalkojeni alla. Vanhemmat naiset kävelevät mekoissaan sääret paljaana vesirajassa. Muutama ihminen kerää simpukoita kauempana. Kalastajat selvittävät verkkojaan. Jotkut ihmiset kävelevät paljain jaloin. Meren sininen väri heijastuu taivaan vaaleampaan sineen.

Koko ranta on täynnä eri nimisiä vaaleita ravintolarakennuksia. Jokaisella baarilla on omat auringonvarjonsa ja tuolinsa. Aamuisin otetaan muovisuojat pois varjojen ympäriltä ja hiekka puhdistetaan. Joka aamu simpukat kerätään vesirajasta. Ranta on siisti ja puhdas. Joku jopa möyhentää hienonhienoa hiekkaa tasaiseksi, aallon näköisiksi kuvioiksi. Lapsille on omat muoviset leikkipaikkansa, koripallokentät, lentopallokentät täyttyvät iltapäivällä pelaajista.

Menemme päivittäin Guidon baariin ja vuokraamme häneltä aurinkotuolin. Pikkuhiljaa tuntuu jo kotoiselta mennä tervehtimään Guidoa, leikkiä rantahiekassa ja pulahtaa vilvoittavaan veteen.

Porto San Giorgia - dolce far niente

Vihdoinkin.

Löysimme paikan, joka on juuri sopiva sillä hetkellä. Meren rannalla, vanha huvila, kaunis puutarha. Aurinkoa, hiekkaa, hitaita tunteja ulkona nauttien. Kaipaamme tätä - upeaa ympäristöä pysähtyä.

Olimme jo aiemmin soittaneet ovikelloa, mutta kotona ei ollut ketään. Toisella yrittämisellä onnistui. Paola oli kotona Sissi koiransa kanssa. Hänellä on tarkoitus avata Bed and breakfast paikan vasta kesäkuun puolivälissä. Mutta meillä on tuuria ja hän avaa ovensa jo meille.

Olemme siis "koevieraat".

Puerto San Giorgio on pieni merenranta kaupunki, Anconasta etelään. Viehättävä pieni kaupunki ja upea merenranta. Kaupunkia halkoo rautatie, kuten kaikissa tämän alueen kaupungeissa. Mutta ohikiitävään junan ääneen tottuu yllättävän nopeasti. Vähän kauempana näkyy myös moottoritie, korkealla betonisillalle rakennettu tie.

Pääosan ajasta vietämme aurinkoisella rannalla. Ilma on juuri sopiva, lämmin ja vähän tuulinen, ei siis liian hiostava eikä tukahduttava. Meri tuo mukanaan jotain kiehtovaa. Kuvittelen millaista olisi asua tällaisessa paikassa pidempään. Kävellä aamuisin lenkillä mererannalla paljain jaloin pehmeässä hiekassa. Istua aurinkovarjon alla ja nauttia hyvästä kirjasta. Välillä poiketa kahvilla viehättävässä kahvilassa. Maistaa auringon makuisia hedelmiä ja vihanneksia. Ei sellainen elämä hullumpaa olisi. Nähdä päivittäin meren sini miten se kohtaa sinisen taivaan kaaren. Pehmeän auringonvalon helliessä maisemaa.

Olisipa tuollainen puutarha. Viisi suurta palmupuuta, vanha oliiviöljypuu, kukkia, köynnöksiä.

Ympärillä leijuu ihastuttava pinjan tuoksu. Olisipa tuollainen puutarha. Lämmin auringonvalo kaikkialla.

Niilo ihastuu ikihyviksi talon Sissi koiraan. Tryffelikoiraan jolla on aina iloinen ilme ja hyvin seurallinen luonne. Leikimme Sissin kanssa ja kokkaamme keittiössä herkkuja.

Haemme tuoreita, maukkaita vihanneksia kauppahallista ja meren herkkuja kalakaupasta. Risto herkuttelee äyriäisillä. Ensimmäistä kertaa vuosiin maistan kaloja, joita viimeksi söin asuessamme Barcelonassa. Maullakin on muisti.

Kaupungissa on oleskelumme aikana kaksi kertaa markkinat, yhdet antiikkimarkkinat sekä koulujen loppukonsertti keskusaukiolla. Markkinoilla on myynnissä valtavia määriä vaatteita, kenkiä ja rihkamaa. Suurissa erissä tuotettuja tavaroita, joissa ei persoonallisuutta löydy.

Kaiken tämän tavaramäärän keskellä istuu valkeahattuinen aasialainen mies ja tekee kauniita vihreistä lehdistä taiteltuja heinäsirkkoja. Taidokkaita töitä hintana kolme euroa. Aitoa ja alkuperäistä. Mutta löydän kaiken keskeltä vihannes ja hedelmämyyjän, jolta ostan kirsikoita, aprikooseja, hunajamelonia. Uskomattoman herkullista. Juustonmyyjältä pecorino juustoa.

Antiikkimarkkinoilla on hauska katsella mitä on tarjolla. Katsominen on parasta antia. Yhdellä myyjällä on mm. vanhoja pukuja, hattuja, upeita luomuksia myynnissä. Se on ehkä mielenkiintoisinta...

Oh la belle vie! Kohtaan juuri nyt paikan, merenrannan, josta olen haaveillut pitkään, pitkään.

Tämä on totta juuri nyt ja minä näen, koen ja maistan tämän...