Tulimme Perugiaan bussilla. Nousimme liukuportaita pitkin ylös kaupunkiin. Taas kerran olimme kukkulalle rakennetussa kaupungissa. Oli jännittävä tulla kaupunkiin liukuportaita pitkin. Löysimme mukavan pienen hotellin läheltä elävää keskustaa ja sen kävelykatuja.
Kävimme eilen Perugian kansallismuseossa, jossa oli amerikkalaisen valokuvaaja Steve McCurryn näyttely. Sama näyttely oli talvella Helsingissä. Vaikuttavia henkilökuvia. Ihmisen silmistä paistoi epätoivo, suru. Vahvoja pysäyttäviä katseita. Vangittuja hetkiä, joiden ääreen pysähtyy. Valo leikki kuvissa, värien kirjo, pölyiset jalat.
Näyttelyssä luettua, koettua:
"Liberating as an explosive laugh, uncontrollable as a leap, the arms of joy rise to the sky.
Pick the flowers of lightness and simplicity perfumed glimpses of the deep sensitivity, a hand, a sudden smile.
Life is celebrated in the quiet stillness of an embrace, in its poetic and silent beauty. Joy in the activity of work, in intimacy, in the rituals of everyday life.
You must proceed at a slow pace if you want to know a place, take your time to observe it, taste the food, hear the musicality of the language, find out what is special about that palce from anywhere else in the world, its special nature. Somehow a place gets under your skin, and then it is like your are drinking from a glass that never empties.
Niilo nukahti Riston kainaloon ja minä kiersin museon lukemattomia näyttelysaleja. Maalauksia 1200 luvulta, 1500 luvulta. Uskonnollisia aiheita, aarteita, merkillisen näköisiä pulleita enkeleitä.
Perugian yliopistokaupunki tekee meihin vaikutuksen. Ehkä hienointa kuitenkin ovat nämä aamut. Kaupat avaavat ovensa, ihmiset juovat kahvikuppinsa. Tulin taas tänne ihastelemaan samaa kaunista, hymyilevää kahvilanpitäjää. "Bambino duerme", hän kysyi kun tulin yksin tänne kirjoittamaan.
Kattonäkymä hotellin ikkunasta.
Eilen meitä taas onnisti. Haimme lounaspaikkaa, Niilo jo väsähti ja pääsi hartioille matkustamaan. Lopulta istahdimme Ristorante Etruskan pizzeriaan kadun varrella. Erinomaista pitsaa, umbrian parasta oliiviöljyä. Ei mitään metripitsaa. Kyselin tarjoilijalta etruskeista paljastaen tietämättömyyteni. Hän vastasi, että etruskit ovat kansakunta kauan sitten... Viereisen pöydän nuorimies auttoi ja kertoi etruskien eläneen ekr. ennen roomalaisten valtakuntaa. Perugian kaupungissa on paljon jäänteitä tuolta aikakaudelta mm. vanha etruskien portti, joka on ihan lähellä. Aion lukea aiheesta enemmän. Jostain kumman syystä minusta on mielenkiintoista huomata oma jatkuvasti eteen tuleva tietämättömyyteni, historiattomuuteni. Huomaan miten rajallinen näköalani on tähän päivään.
Näyttelyssä luettua, koettua:
"Liberating as an explosive laugh, uncontrollable as a leap, the arms of joy rise to the sky.
Pick the flowers of lightness and simplicity perfumed glimpses of the deep sensitivity, a hand, a sudden smile.
Life is celebrated in the quiet stillness of an embrace, in its poetic and silent beauty. Joy in the activity of work, in intimacy, in the rituals of everyday life.
You must proceed at a slow pace if you want to know a place, take your time to observe it, taste the food, hear the musicality of the language, find out what is special about that palce from anywhere else in the world, its special nature. Somehow a place gets under your skin, and then it is like your are drinking from a glass that never empties.
We take the time to smile at the precious simplicity of life." Jodhpur India 2007
Niilo nukahti Riston kainaloon ja minä kiersin museon lukemattomia näyttelysaleja. Maalauksia 1200 luvulta, 1500 luvulta. Uskonnollisia aiheita, aarteita, merkillisen näköisiä pulleita enkeleitä.
Kattonäkymä hotellin ikkunasta. Pääskyset lensivät kovaa ohitse.
Eilen meitä taas onnisti. Haimme lounaspaikkaa, Niilo jo väsähti ja pääsi hartioille matkustamaan. Lopulta istahdimme Ristorante Etruskan pizzeriaan kadun varrella. Erinomaista pitsaa, umbrian parasta oliiviöljyä. Ei mitään metripitsaa. Kyselin tarjoilijalta etruskeista paljastaen tietämättömyyteni. Hän vastasi, että etruskit ovat kansakunta kauan sitten... Viereisen pöydän nuorimies auttoi ja kertoi etruskien eläneen ekr. ennen roomalaisten valtakuntaa. Perugian kaupungissa on paljon jäänteitä tuolta aikakaudelta mm. vanha etruskien portti, joka on ihan lähellä. Aion lukea aiheesta enemmän. Jostain kumman syystä minusta on mielenkiintoista huomata oma jatkuvasti eteen tuleva tietämättömyyteni, historiattomuuteni. Huomaan miten rajallinen näköalani on tähän päivään.
