Perugia

Tulimme Perugiaan bussilla. Nousimme liukuportaita pitkin ylös kaupunkiin. Taas kerran olimme kukkulalle rakennetussa kaupungissa. Oli jännittävä tulla kaupunkiin liukuportaita pitkin. Löysimme mukavan pienen hotellin läheltä elävää keskustaa ja sen kävelykatuja.

Kävimme eilen Perugian kansallismuseossa, jossa oli amerikkalaisen valokuvaaja Steve McCurryn näyttely. Sama näyttely oli talvella Helsingissä. Vaikuttavia henkilökuvia. Ihmisen silmistä paistoi epätoivo, suru. Vahvoja pysäyttäviä katseita. Vangittuja hetkiä, joiden ääreen pysähtyy. Valo leikki kuvissa, värien kirjo, pölyiset jalat.

Näyttelyssä luettua, koettua:

"Liberating as an explosive laugh, uncontrollable as a leap, the arms of joy rise to the sky.
Pick the flowers of lightness and simplicity perfumed glimpses of the deep sensitivity, a hand, a sudden smile.

Life is celebrated in the quiet stillness of an embrace, in its poetic and silent beauty. Joy in the activity of work, in intimacy, in the rituals of everyday life.

You must proceed at a slow pace if you want to know a place, take your time to observe it, taste the food, hear the musicality of the language, find out what is special about that palce from anywhere else in the world, its special nature. Somehow a place gets under your skin, and then it is like your are drinking from a glass that never empties.

We take the time to smile at the precious simplicity of life." Jodhpur India 2007

Niilo nukahti Riston kainaloon ja minä kiersin museon lukemattomia näyttelysaleja. Maalauksia 1200 luvulta, 1500 luvulta. Uskonnollisia aiheita, aarteita, merkillisen näköisiä pulleita enkeleitä.

Perugian yliopistokaupunki tekee meihin vaikutuksen. Ehkä hienointa kuitenkin ovat nämä aamut. Kaupat avaavat ovensa, ihmiset juovat kahvikuppinsa. Tulin taas tänne ihastelemaan samaa kaunista, hymyilevää kahvilanpitäjää. "Bambino duerme", hän kysyi kun tulin yksin tänne kirjoittamaan.

Kattonäkymä hotellin ikkunasta.

Pääskyset lensivät kovaa ohitse.

Eilen meitä taas onnisti. Haimme lounaspaikkaa, Niilo jo väsähti ja pääsi hartioille matkustamaan. Lopulta istahdimme Ristorante Etruskan pizzeriaan kadun varrella. Erinomaista pitsaa, umbrian parasta oliiviöljyä. Ei mitään metripitsaa. Kyselin tarjoilijalta etruskeista paljastaen tietämättömyyteni. Hän vastasi, että etruskit ovat kansakunta kauan sitten... Viereisen pöydän nuorimies auttoi ja kertoi etruskien eläneen ekr. ennen roomalaisten valtakuntaa. Perugian kaupungissa on paljon jäänteitä tuolta aikakaudelta mm. vanha etruskien portti, joka on ihan lähellä. Aion lukea aiheesta enemmän. Jostain kumman syystä minusta on mielenkiintoista huomata oma jatkuvasti eteen tuleva tietämättömyyteni, historiattomuuteni. Huomaan miten rajallinen näköalani on tähän päivään.

Tunnelmia - Caffe Turreno

Mitäs me täältä oikein haemme?

Tunnelmia, tunnelmia ja mielihyvää.

Aamupäivän kahvihetki, melodista musiikkia.

Ihmisiä ohikulkeviä.

Ihastuttava nainen kahvilanpitäjänä, hän tervehtii kaikkia tuttujaan nimeltä.

Vanha suuri kristallikruunu katossa.

Keskellä Umbriaa, aurinkoisen Piazza Danin laidalla.

Tiistaina toukokuussa.

Slow travel

Menemme koulubussilla, ainoalla joka kulkee, Todiin, kukkulalla sijaisevaan vanhaan kaupunkiin. Strada bella. Häkellyttävän kaunis tosi kapea serpentiinitie ja ohjaksissa rallikuski. Risto pelkää bussin takapenkillä, Niilo nukahtaa kesken matkan ja minä ihailen kaunista kukkamerta. Keltaista, vaaleanpunaista, oliivipuita, viiniköynnöksiä. Mutkia ja korkeitä mäkiä. Pieni tie sukeltaa köynnöskujaan. Olen mykistynyt ja taas kerran liikutun.

Todiin emme kuitenkaan jää, sillä sopivaa majapaikkaa ei löydy. Jatkamme Perugiaan taas paikallisbussilla mutkitellen. Illalla olemme perillä.

Sunnuntai

Olin ihan unohtanut.
Sunnuntaitunnelman.

Tänään Orvietossa oli juhlapäivä. Jo aamulla ihmiset ovat pukeutuneet juhlavaatteisiin. Tytöt kauniissa mekoissaan, naiset korkokengissään, miehet hiukset suittuna. Nautimme auringosta. Syömme lounaan Moro ravintolassa. Maistan tryffeliä juuston kera. Nyt se on koettu - herkullista. Risto maistaa lammasta Agnello cacciatora. Ravintola on täynnä asiakkaita. Slow food Umbriassa on niin totta.

Käymme korkeassa Moro tornissa ihailemassa tätä kivilohkareelle ja kalliolle rakennettua kaupunkia.

Seuraamme kadulla keskiaikaisen narrin esitystä. Hän irvailee hauskasti ohikulkijoita ja flirttailee naisille. Niilo nauraa, yleisöllä on hauskaa.

Orvieto - Citta slow syntysijoilla

Saavuimme paikallisjunalla Orvietoon ja nousimme Funicular, köysiradalla ylös vanhaan kaupunkiin. Tuhansia vuosia kapeita kujia, kivitaloja, linnoja. Olimme saapuneet Umbriaan.

Kirkon vieressä meidät yllätti vanhojen autojen kavalkadi. Autot olivat juuri lähdössä jatkamaan matkaansa ja me saimme ihailla hetken todellisia kaunottaria.

Orvietossa keskityimme slow food herkutteluun. Ensimmäisenä päivänä söin parasta pastaa ikinä, fenkolilla ja pecorino kinkulla höystettynä. Niilon tomaattipasta oli uskomattoman hyvää.

Yövyimme Bed and Breakfast, Palazzio del Cardinalessa. Emme aluksi edes ymmärtäneet, missä yövyimme, sillä huone oli ikäänkuin suuressa porttiholvissa, vanhan kivitalon sisällä.

Aamulla nousimme leveitä kiviportaita ylös ja soitimme kelloa, puinen korkea ovi avautui ja astuimme sisälle linnaan. Korkeitä huoneita, joissa oli kattomaalauksia, puisia kauniita peiliovia, koristeltu kivilattia. Paksuja verhoja, maalauksia seinillä. Aamiaishuone sai Niilon juttelemaan kuiskaten, sillä hän istui oikealla prinsessan tuolilla ja pöydän yläpuolella oli prinsessan kattokruunu.

Olimme Anna Valeria Tiumi Lombardozzin vieraina kardinaalin linnassa, joka oli rakennettu 1500-luvulla. Senora oli elänyt linnassaan koko ikänsä. Hänen perheensä osti linnan kardinaalilta 1731. Kardinaali Simoncelli oli varakas mies, joka rakennutti linnan 1548. Hän oli vaikutusvaltainen kaupungin piispa.

Tällä hetkellä linnassa asuu senoran setä ja sisarukset. 100 vuotta sitten linna jaettiin pienempiin huoneistoihin. Serkulla on vielä upeampi linna kadun toisella puolella. Senoran puutarhassa kasvaa sitruunapuita, persikoita, aprikoosia. Kirsikat eivät oikein tahdo menestyä. Hän valmistaa itse herkullista hilloa ja marmeladia.


Senora on pitänyt bed and breakfast paikkaa 10 vuotta. Tämä kesä on kuitenkin viimeinen. Aamiaishuoneessa seinällä on noin 400 vuotta vanha maalaus, suurin osa huonekaluista on perintöä edellisiltä sukupolvilta.

Maanantai aamuna menen kokeilemaan onneani Citta Slow liikkeen päämajaan Casa de gustossa. Olen onnekas ja saan haastattelun liikkeen johtajalta. Hän on kultivoitunut ja hyvin ystävällinen. Vaihdamme ajatuksia siitä mitä hyvä elämä on ja minkälaista se voisi olla. Virkistyn kuulemastani. Uskoa ja toivoa sitähän tämä maailmamme tarvitsee. Kirjoitan aiheesta lisää myöhemmin.

Siena

Menemme paikallisbussilla San Gimignanosta Sienaan. Saavumme perille puolenpäivän aikaan. Ensin majapaikka, kahden tähden hotelli La Toscana. Menneen ajan tunnelmaa, vanha, upea kattokruunu ala-aulassa, koristeet lasiovissa, vanhoja tauluja, kuluneet nahkasohvat. Korkeat hotellihuoneet, askelista kuopalle kuluneet kiviportaat. Joka nurkassa entisen ajan loistoa. Leveä porraskäytävä, kivilattiat. Ihailen näitä jo nuutuneita hotelleja.

Löysimme läheltä pienen lounasravintolan, joka oli täynnä. Jokainen valitsi oman annoksensa herkullisesta valikoimasta - artisokkaa, papuja, makkaraa, kinkkua, pinaattia, anjovista. Hyvää toscanalaista viiniä. Arkiruokaa parhaimmillaan.

Ruuan jälkeen Sienan kujille katselemaan, makustelemaan tunnelmaa. Il Campo - suuri kivetty keskusaukio, joka laskeutui loivasti alaspäin laakeaksi maljaksi. Ikiaikaiset rakennukset ympärillä, ravintolat aukion reunoilla. Kaunein keskustori, jonka olen nähnyt. Täältäkö Alvar Aalto sai ajatuksensa keskusaukiosta, torista, jonne ihmiset kokoontuvat. Sienan aukiolla ihmisiä riittää ja ääntä.

Niilo juoksentelee ja huutaa HUS HUS harakka hätistellen puluja. Hän heittäytyy maahan makaamaan ja ihailee vapauttaan, olla ihmiset keskellä ja ihmetellä.

Duomo, tuomiokirkko, vaikuttava ilmestys, rikas koriste ja muotokielessään, kaiken keskipiste, renesanssiajan runsaudessaan.

Maistuva Gelato jäätelöbaarissa, jossa ei koskaan ole tuoleja, ainoastaan 20 sorttia itsetehtyä jäätelöä.

Katumaalaus Sienan kadulla.

Sade häivyttää sen vähitellen.

Tàmà

Tämä on kaunista. Ylhäällä kuuluu kirkonkellojen sointuva ääni. Linnut laulavat kilpaa ympärilläni. Aurinko pilkahtelee pilvien lomasta. On pehmeän lämmin kevätilta. Edessäni on puiden vihreitä sävyjä. Alhaalla avautuu Toscanan tilkkutäkki. Vihreitä nurmikenttiä, viinipeltoja, oliivipuita. Illan auringossa varjot liikkuvat rinteessä. Sypressin tuoksu.
Niilo leikkii leikkikentällä - kauniimpaa ympäristöä on vaikea edes kuvitella. Ylàpuolellani puun valkeat kukat. Kirkonkellot jatkavat soittoaaan. Niilo tuo minulle pienen valkoisen ruusun. Valkoinen perhonen käy tervehtimàssà. Tämä hetki on tässä.

Silloin kun onnistuu

Firenzen jälkeen tulimme bussilla San Gimignano kylään.

Pieneen etruskiajan kylään keskellà Chiantin viinialuetta.

Kylä, joka on säilyttänyt vanhat muurinsa, torninsa, viehätyksensä. Hyvällä onnella ja viime hetkellä illansuussa meille kävi tuuri. Löysimme erinomaisen yösijan vanhasta kivitalosta.

Silloin kun onnistuu...
Saapuu kylään keskiviikkona ja juuri torstaina on toripäivä.

Toripäivä on useimmiten kerran viikossa. Silloin kylän keskusaukio täyttyy vaatteiden, kenkien, kankaiden, keittiötarvikkeiden, korujen myyjistä. Myös ruokaa on tarjolla.

Ostamme kalaa, herkullista kanaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, salaattia, aprikoosia, kirsikoita, mansikoita. Uskomattoman hyvää juustoa, maalaisleipää. Toscanan makuja, Chiantin alueen roseviiniä. Valmistamme lounaan ja taas se tapahtuu. Ruuasta ja hetkestä nauttiminen.

Aitoja makuja lähituottajilta, parasta mità Toscana tarjoaa.

Firenze

Matkustimme junalla Milanosta Firenzeen. Yövyimme aseman lähistöllä pienessä hotellissa. Ensivaikutelma paikasta on ehkä se tärkein. Koska liikutun ensimmäisen kerran?
Firenzessa liikutuin mennessäni lähikauppaan ja näin hedelmätiskin ja runsaat valikoimat herkkuja. Ihastuin nopeasti Firenzen ilmapiiriin. Toscanan keskukseen ja renesanssin syntysijaan. Kaupunki on täynna kauneutta. Tiilikatot, terracotta väri kaikkialla. Kirkkoja, patsaita, torneja, kapeita kujia.

Risto liikuttui syödessaan lounasta pienessä trattoriassa, mustekalaa ja maukasta papukeittoa.

Niilo piirtää kiitokseksi tarjoilijalle piirrustuksen.

Kävimme ihan oikeassa Pitti linnassa, jossa oli kuninkaiden tuoleja, valtavia kattokruunuja, Raffaelin maalauksia.
Michelangelon aukiolla ihailimme Firenzen näkymää. Kastuimme Bobolin puistossa ukkossateessa. Menimme suojaan vihreisiin holvikäytäviin, suurten puiden varjoon.
Kävelimme ja katselimme, Niilolla isovarvas meni ihan suoraksi, koska sinne meni maitohappo.

Niilon ensimmäinen jäätelö Firenzessä.

Taivaallisen makuista cappucinoa kahvilassa, jossa viereisessä pöydässä istui kuvankaunis nainen. Muutaman miesasiakkaan katse nauliutui ja expressoa hämmennettiin kiivaasti.

Siteeraus ruokalistasta

"Il tempo per leggere,

come il tempo per gustare,

dilata il tempo per vivere."

Söimme lounaan Cucula ravintolassa, kirjakaupassa jossa on ravintola. Niilo sai lahjaksi Pinokkio kortin ja antoi tarjoilijalle suukon.

Stefano Pavin kampaamon sisäänkäynti.

Saimme myös vinkin hyvästä kampaajasta, jossa leikkautimme hiukset Firenzen tyyliin. Arvokas, harmaahiuksinen Stefano polvistui leikaamaan Niilon hiuksia ja Niilo herra nautti. Mikä nautinto onkaan käydä hyvän kampaajan luona.

Perilla Italiassa

Saavuimme perille, vietimme ensimmäisen yön ystaviemme luona Camnagossa. Saimme opastuksen ja vinkkejä siitä mihinpäin suuntaamme askeleemme. Söimme illallisen ja nautimme vieraanvaraisuudesta. Pääsimme Italian makuun, melonia, parmankinkkua, pastaa merenherkuilla, herkullista paistia ja salaattia, Gorgonzola juustoa, kotona tehtya jäätelöä.
Tästa tämä lähtee. Firenze, Toscana täälta tullaan. Aurinko paistaa ja 4 vuotias seikkailija miettii, minkälaiset seikkailut tänään odottavat. Ciao!

Odotellessa

Olemme lähdössä Italiaan kevättä vastaanottamaan.

Annamme itsellemme kuukauden aikaa. Haemme kiireettömyyttä ja elämän estetiikkaa.
Lähdemme metsästämään Citta slow -ideaa, sen syntysijoille Umbriaan.
Matkustamme verkkaisesti, omia ajatuksia kypsytellen.
Valmistautuminen ja odottaminen ovat osa matkan nautintoa.

Huomenna lennämme Milanoon. Laukut on pakattu, neljä vuotias seikkailija tuskin malttaa odottaa huomista.

Pian

Juuri nyt pitkän odotuksen jälkeen...

Innokkaimmat versot ovat jo nousseet, pihan tulppaanit kukkivat kohta. Kevään ensimmäiset siniset kukat, kirsikkapuun pienet lehdet. Pihan ensimmäinen orvokki, vihreä koivu. Kaikki tapahtuu niin nopeasti. On hetki, jolloin hento vihreä valtaa maiseman.

Ihastuttavat pääskyn äänet. Nyt on kevään paras hetki.